Sankaritekoja

Kaikenlaista on tullut touhuttua, kun on aikaa.
Vahasin viikseni ja töpöttelin pelastamaan Elinor Carlylen, joka ei suinkaan ollut myrkyttänyt Maryä.
Johdin kääpiöitä, hobitteja ja muuta sekalaista väkeä matkalla viemään sormusta tulivuoreen. Siinä jännityksessä hiukset ja partani muuttuivat valkoisiksi.
Maksoin palkkamurhaajalle, että hän tappaisi toisen tiikeritarhan omistajan.
Rönkä haastatteli minua Uudenmaan mahdollisesta avaamisesta, mutta en suostunut vielä tässä vaiheessa.
Mihinkään urheilusuorituksiin en ole pystynyt. Tosin minulle on vakuutettu nyt moneen kertaan, että voitin jääkiekon maailmanmestaruuden 1995, vaikka hävisin Wassbergille sadasosalla.
Omalle arktiselle seikkailulle jouduin maanantaina, kun vein roskiksen ulos. Ellen olisi tehnyt sitä vaimo ja lapset olisivat varmasti äänestäneet minut ulos perheestä.
Ennen nukkumaanmenoa selvittelin vielä pomoni murhaa ja Tallinnan tunnelihommia, mutta ei siitä vielä tullut valmista. Jatkan viikon päästä tutkimuksia, ja sitten vielä seuraavina viitenä maanataina.
Ellei elämä palaa ennen sitä.

Passivoituminen kielletty!

Normipäivä 2020

En herännyt aamulla kellonsoittoon.
En keittänyt itselleni kahvia, enkä paistanut kananmunaa juuri sillai sopivasti keltuaisen pehmeäksi jättäen. En lukenut Turun Sanomia netistä, enkä pessyt hampaitani.
En lähtenyt töihin bussilla, joka ei ollut myöhässä.
En tervehtinyt työtovereita, enkä asettunut koneeni ääreen. Kone ei päivitellyt, kuten en minäkään. Ruokatunnilla en mennyt kepappilan seisovaan pöytään, eikä se ollut herkullista. En ottanut edes kahvia jälkiruuaksi.
Töistä en mennyt suoraan kuntosalille, eikä minulla ollut jalkapäivä.
En käynyt kaupassa, enkä hakenut samalla apteekista persihottumavoidetta.
Kun en palannut kotiin, ei vaimo ollut tehnyt maukasta illallista. En kysellyt lapsilta päivän opiskeluista, tai siitä miten harrastuksissa oli mennyt.
Koska on arkipäivä, en edes miettinyt tuttujen tapaamista. Sen sijaan en haravoinut hetkeäkään pihalla, enkä pistänyt polkupyörää ajokuntoon.
En rojahtanut sohvalle katsomaan telkkaria, koska istuin siinä jo valmiiksi kaukosäädin kädessä ja tyhjä ilme kasvoilla.
Mietin mitähän en huomenna tekisi.

Parempia aikoja odotellessa.

Lentomajakan uusi elämä

1930-luvulta saakka Paakarlan kalliolla seissyt lentomajakka on saanut uuden ulkoasun. Lisäksi majakan sisään on tehty putkihissi, ja sen huipulla ollut valotaideteos on vaihdettu uuteen.
Muutosten takana on HEP-säätiö, jonka toiminta-ajatuksena on viihtyvyyden lisääminen lähiöissä.
”Idean toteutusta helpotti Terrafraudilta saatu kiviaineslahjoitus”, iloitsee säätiön asiamies Jari Hui vieressään myhäilevän kiviyhtiön toimitusjohtajan Arvo Stenbergin säestäessä.
Yleisö joutuu toistaiseksi tyytymään hissin yläovesta näkyvään maisemaan, koska näköalatasanteen kaiteesta tehtiin erehdyksessä liian matala. Asia korjataan heti kesälomien jälkeen.
Laserohjattu ionivalokeila näkyy Jurmoon ja Halikkoon saakka, mutta on paikallisesti lähes huomaamaton, koska pelättiin sen häiritsevän lähistön asukkaita liialla valoisuudella.
Idea laserohjattuun ionivaloon tuli Las Vegasin pyramidinmuotoisesta Luxor-hotellista, jonka huipulta nousee samantapainen valojuova. Valaistusinsinööri Isto Rasia oli iloisesti yllättynyt tilauksesta.
”Asiasta oli puhetta kaupunginvaltuuston ja kauppavaltuuskunnan Vegasin-retkellä, mutta silloin oli puhetta paljon muustakin.”
HEP-säätiö vastasi lähes kaikista töistä ja materiaaleista. Ainoa asia, johon kului kaupungin rahaa on tornin sisään tullut putkihissi. Funikulaarista on otettu opiksi, joten putkihissiä ei tilattu Italiasta.
”Hissin toimitti tsekkiläinen Konec-yhtymä. On sääli, ettei Suomesta löydy tämän alan merkittävää toimijaa”, toteaa Milla Arpi konsernihallinnosta.
Huhtikuun Ensimmäisen Päivän Säätiö aikoo jatkaa lähiöiden piristämistä vuosittaisilla projekteillaan.

Remontin alkuvaiheessa poistettiin nykyinen valotaideteos.

Paavonpolut parhaimmillaan

Jos et pidä suunnistuksesta ja pelkäät metsään eksymistä, Paavonpolut on tehty sinua varten. Perno-Pansion metsiköissä kulkee pitkänä nauhana sinisiä puihin maalattuja Paavo Nurmen kuvia. Tosin jokaista sinistä merkkiä ei ole huolellisesti tehty Paavon näköiseksi, mutta sinisestä töhrystäkin näkee, että reitillä ollaan.
Polut ovat nyt parhaimmillaan. Siniset merkit näkyvät parhaiten nyt, kun puissa ei vielä ole lehtiä; samoin sammaleisilta kallioilta näkyvät merimaisemat. Punkit ja kyyt puuttuvat kokonaan.
Suunnistuksen maailmanmestarin Janne Salmen ja kumppaneiden merkitsemät polut kulkevat alle 100 metrin päässä sinunkin kodista, joten ei tarvitse autolla tai bussilla lähteä Ruissaloon luontoa etsimään.
Tottunut metsäkävelijä kävelee kaikki Paavonpolut Perno-Pansiossa läpi alle puolessatoista tunnissa, varsinkin nyt kun Pernon luoteiskulmasta poistettiin kokonainen metsä kehityksen tieltä. Temppelivuorelle pitääkin tehdä ihan oma retkensä jalkakäytäviä pitkin.

Parasta on kuitenkin se, että voi itse valita sopivan pätkän käveltäväksi vaikka kodin lähistöllä. Vaativampi kuntoilija voi jatkaa samoja polkuja vaikka Raisionlahdelle tai Suikkilaan. Jos harhaudut reitiltäsi saavut väistämättä pian merelle, junaradalle, kadulle tai laivastoaseman aidalle, joten eksyksissä ei pysy kauaa.
Kun olet uumoillut, haahuillut, harkinnut, hönkäillyt ja viimein päättänyt lähteä katsomaan mistä oikein on kysymys, yllätyt varmasti positiivisesti. Värikkäät suuret närhet, synkät palokärjet, rusakot ja leikkisät oravat pitävät seuraa, vähän niinkuin Lumikki-elokuvassa. Muuttolintuja saapuu jatkuvasti. Vähän myöhemmin keväällä saatat nähdä harvinaisia liito-oravia ja viitasammakoita. Kauriitkin varmaan palaavat, kunhan toipuvat viime metsästyskaudesta. Mikään luontoekspertti sinun ei kuitenkaan tarvitse olla nauttiaksesi metsiköistämme.

Tarinan mukaan Gödeke Fincken aarre on edelleen piilossa jonkin ison kiven takana Perno-Pansiossa. Tällaisiin tarinoihin ei kannata uskoa, eikä ottaa löytämisestä stressiä.
Metsässä liikkuminen vähentääkin stressiä nopeasti, kunhan toimit näin:
Älä aseta tavoitteita, älä ota aikaa, älä käytä kännykkää askeleiden tai kaloreiden laskemiseen. Pysähdy kun tuntuu siltä, kuuntele lintuja, istu hetkeksi kivelle tai kaatuneelle puunrungolle.
Kun palaat metsästä, ruoka ja uni maittavat paremmin, verenpaine on laskenut, ja jaksat taas hetken olla kirvesmurhaamatta sosiaalisessa eristyksessä kanssasi olevan perheesi.

• 

Tämä on Paavo, vaikkei häntä heti tuntisikaan.

Ainoa muu sininen tahra metsässä on sinivuokko, joten eksyminen on aika vaikeaa.

Paavonpolku Perno-Pansiossa

”Näin tienaat ensimmäisen miljoonasi, ja enemmän”

Itse en ymmärrä talousasioita, mutta tässä alla on alan ehdottoman asiantunkijan* neuvo:

Näin tienaat ensimmäisen miljoonasi, ja paljon enemmän. Jatka päivätyössäsi, jos sinulla on sellainen. Syö vuoden ajan hernekeittoa, nuudeleita ja kiviä. Kasviksiksi valitse aina vuodenajan mukaan halvinta. Marjat ja sienet ovat ilmaisia metsiköissämme. Juo vettä. Kerää pulloja Ruisrockin aikaan, luovuta verta, toimi croquis-mallina, aja öisin pimeää taksia. Asu Perno-Pansion AirPnP:ssä. (Tutustu tarkemmin lukemalla aiempi kirjoitus.)

Sijoita näin säästyneet molemmat eurot Perno-Pansiossa toimiviin yrityksiin. Nämä yritykset oikeasti tekevät konkreettisia asioita: laivoja, lääkkeitä, hernekeittoa, jne. Ihmiset tarvitsevat näitä ja ostavat niitä nyt ja tulevaisuudessa. Samaahan ei voi sanoa tyhjää kauppaavista konsultti- ja viestintätoimistoista tai elämysteollisuudesta. Kun olet sijoittanut, odota. Jo viiden vuoden kuluttua koossa on kelpo summa.

Jatka kuitenkin samalla dietillä (kivet voit tässä kohtaa vaihtaa hiekkaan) ja sijoita koko summa uudestaan. Kolmen vuoden kuluttua tästä sinulla on koossa summa, jonka uudelleen sijoittamalla yrityksiimme, olet tienannut ensimmäisen miljoonasi.

Älä luovu hyvästä ruokavaliostasi ja elämäntavastasi, vaan sijoita koko ensimmäinen miljoonasi Perno-Pansion yrityksiin. Toisen miljoonan tienaa nimittäin puolta nopeammin. Kun sinulla 17 vuoden kuluttua koossa kaksi miljoonaa, ei kannata ruveta törsäämään. 100 miljoonaa on vain ajan kysymys näillä elintavoilla.

Matemaattisesti katsoen näillä ohjeilla sinulla on 100 miljoonaa koossa 41:ssä vuodessa. Lääketieteellisesti katsoen olet tuolloin ollut kuolleena 37 vuotta.

• Kirjoittaja on taloustieteen emeritus profeetta ja matematiikan desantti.

*asiantunkija = henkilö joka luulee tietävänsä kaiken ja tunkee nokkansa joka asiaan.

Kun olet tienannut 100 miljoonaa, sinulla on varaa kunnon laituriin ja taloon Pansion rannalla.

Perikunnallasi on tilaisuus rakentaa silta Ruissalosta Pansioon siihen oikeaan kohtaan, eli Hiiriluodosta Oravaiseen.

Paakarlan pahan salaisuus

Kävelylenkki oli kestänyt jo turhan pitkään. Kiihkeä palaveri oli venynyt iltaan ja olin aikonut vain kiertää pari korttelia rauhoittuakseni. Ajatukset kuitenkin jatkoivat kiihkeää pyörintää päässäni, ja jalat kulkivat, joten matkaa kertyi. Kännykän kello näytti 23.20 ja räntäsade oli muuttunut hiljaiseksi vesisateeksi, joka pientä märkää kiiltelyä lukuunottamatta muutti seudun entistäkin pimeämmäksi. Vain muutamassa Lumikonkadun kerrrostalon ikkunassa oli valo ja ylimpien kerrosten valot eivät olisi edes näkyneet tällä ilmalla.
Päätin oikaista Paakarlanmäen yli, vaikka tiesin, että ylämäki märissä talvikengissä ja raskaassa toppatakissa tulisi ottamaan koville. Missään ei näkynyt ketään, ja miksi olisikaan. Polku näytti synkältä.
Vaikka mäessä oli tasaisin välein polun molemmin puolin pienet katuvalot, ne eivät tässä tihkussa valaisseet; korkeintaan toimivat merkkeinä, joita seurata. Kuljin katse maassa, aina välillä pyyhkäisten silmälaseja nahkahanskoilla, mikä ei juurikaan parantanut näkyvyyttä. Tiesin että lentomajakassa pitäisi olla valo päällä, mutta sitäkään ei nähnyt.
Muutama metri ennen paikkaa, jonka oletin olevan mäen korkein kohta, pysähdyin hetkeksi. Kuulin hiljenevässä sateessa vain hengitykseni ja sydämenlyöntini, ja odotin niiden rauhoittumista. Ajatukseni hiljenivät viimein.
Tässä kohtaa on kaikkina muina vuodenaikoina upeat sammaleiset kalliot, jotka muistuttavat siitä, että olemme lähes saaristossa. Ajatukseni kulkivat jossain määrätietoisen kotiin pääsemisen ja juuri tämän hetken hiljaisuuden ihailun välillä. Ajatus hullusta seisomassa täällä hämärässä metsässä huvitti – melkein hymyilin.
Juuri kun olin päättänyt jatkaa matkaa ja olin ottamassa ensimmäisen askeleen himmeät katuvalot sammuivat. Hetkeen en nähnyt mitään. Samalla kuulin katkeavan oksan napsahduksen vain muutaman metrin päässä. Kuulin vihaisen eläimen murahduksen. Ja nopeita askeleita. Jotka tulivat kohti.

Paakarlan pahasta tietävät monet, mutta kukaan ei ole halukas puhumaan siitä.

Lajien synty

Peliväline asetettiin Kivilinnan paikkeilla olleen pienen niityn keskelle. Pernon kartanon joukkueen tavoitteena oli kuljettaa väline Pernon kartanon pihaan, ja Paakarlan kartanon joukkue yritti viedä välineen Paakarlan kartanon pihaan. Itse pelivälineenä toimi jälleen kerran hyväksi todettu sitkeä sian rakko. Sika oli poistettu rakon ympäriltä, rakko puhallettu täyteen, ja virtsaputki oli solmittu huolella.
Oli syyskuun alku vuosisatoja sitten. Sato oli juuri korjattu ja talkooväki juhlisti asiaa pelillä, jossa ei ollut juurikaan sääntöjä. Edellisenä syksynä pelissä oli kuollut Fincken kolmas poika ja Paakarlan renki. Tämän jälkeen oli teräaseet kielletty.
Otteluun osallistuivat kaikki alueen miehet, paitsi Juhana Adlercreutz, joka jäi polvihousuissaan ja ruudullisissa sukissaan pihaansa tökkimään valkoisia myrkkypalleroita myyränkoloihin metrin mittaisella kepillä.
Enimmäkseen suuren ottelun peliväline juuttui minuuteiksi kerrallaan mutaiseksi muuttuneen pellon uumeniin suuren mieskasan alle.
Suorin tie Pernon maaliin kulki kallion yli ja Paakarlan maaliin metsikön läpi. Pelissä ei kuitenkaan ollut sivurajoja, joten se kulki välillä aina meren rantaan saakka. Rannalla peliä ja ihmiskasoja ihmettelivät kalastajat, joilla oli oma harrastuksensa. Heillä oli verkko viritetty tiukasti kahden seipään väliin korjausta varten. Kun työ ei oikein maittanut he löivät kuutiota verkon yli toisilleen. Tämä tapahtui siis ennen pallon keksimistä.
Perno-Paakarla -ottelun etenemistä seurasivat myös Baltiasta, Balkanilta ja aina Afrikasta saakka tulleet kauppiaat. Heille tutumpi peli käsitti suurten hedelmien heittämistä korkealle viritettyyn neliönmuotoiseen maaliin. Kaksi tällaista alkuperäistä ns. ”korilevyä” on edelleen nähtävissä nykyisen kisapuiston laidalla.
Tämän sadonkorjuujuhlan peli päättyi 11 päivän ähellyksen ja raivopäisen huitomisen jälkeen siihen, kun Matti Matinpoika onnistui karkaamaan miesläjän alta ja juoksemaan lonkka murtuneena kartanon sikalan ja huvimajan välistä suoraan Paakarlan pihaan.
Paakarlan voitto katkaisi seitsemän vuoden tappioputken. Matti kertoi vaatimattomana, että ”kiitos kuuluu koko joukkueelle”.
Hyvät lukijat. Tämä tarina on tosa.

Sianrakko-pelin (myöh. ”jalkapallo”) uhrien kunniaksi on ehdotettu tällaista muistomerkkiä. Patsas sijaitsisi Kivilinnanmäellä paikalla, josta pelin aloitus aina tapahtui. Toinen nuolista osoittaa Paakarlan kartanoon, toinen Pernon kartanoon.

Kisapuisto reunalla on edelleen nähtävissä alkuperäinen balttien, balkanilaisten ja afrikkalaisten suosima levypallokenttä. Raudan keksimisen jälkeen levyyn kiinnitettiin vaakasuora rinkula, johon saatettiin ripustaa koristeellisia naruja.

Piakkoin paikoitellen

Kun asuu alueella, jossa kellään ei ole 17 metriä pidempää matkaa ulko-ovelta autolle, ei useinkaan tule ajatelleeksi pysäköintiä.
Niinpä suurin pysäköintiongelmani on miksi joku on joskus päättänyt, että ”paikoitus” on kätevä sana kuvaamaan pysäköintiä; ja että ”pysäköinti” on ihan liian rahvaanomainen sana.
Mikä ihme on ”paikoitusalue”? Onko hammaslääkärikeskuksen paikoitusalue vastaanottohuoneessa vai talon ulkopuolella?
Säätiedotuksessa sanotaan usein, että sataa ”paikoitellen”. Pysähteleekö siis matalapaine?
Jos teitä paikoitellaan, niin täytetäänkö silloin kuoppia tiessä vai korjaako räätäli vanhan rouvan takin kyynärpäitä? Jos kolikoita alkaa kadota, niin onko syytä tehdä taskupaikoitus?
Oletteko koskaan saaneet soittoa, jossa kaveri kertoo, että on kohta perillä, mutta ”paikoittaa vain auton ensin”?
Alkuperäisten liikennemerkkien suunnnittelijat eivät ole menneet mukaan paikoitushienosteluun. Pysäköinnin kieltävän liikennemerkin nimi on edelleen ”pysäköinti kielletty”. Vai onko joku nähnyt ”paikoitus kielletty”-merkin?
Suomen kieleen tulee jatkuvasti uusia sanoja. Ja hyvä niin. Ehdotan että aivotilan säästämiseksi alamme poistaa täysin turhia (ja turhan tärkeitä) sanoja. Aloitetaan ”paikoituksella”.
Eiköhän Perno-Pansioon piakkoin saada ihan oikeitakin ongelmia ainakin paikoin. Odottelen täällä vinoparkissa.

Kuka on taas paikoittanut veneensä rantaryteikköömme?

Ars Perno-Pansio

Cafe Mikaelissa käytiin sateisena perjantaiaamuna vahingossa kuulemani keskustelu. En edes tiennyt, että Repa tunsi Johanna Garoppolo-Pompadourin; kyseessä on siis se itseoppinut relecteuse Johanna Garoppolo-Pompadour (os. Karpalo).
Johannalla oli edessään isoja printtejä valokuvista, joita hän oli ottanut Perno-Pansion taideteoksista. Ja keskustelu kävi kiivaana – varsinkin Repan elämäntavat ja aikainen ajankohta huomioiden.
”Bricolage pilaa teokset muka piiloviesteineen. Eidos ratkaisee, tämän quartierin ihanat oeuvre d´artet puhuvat puolestaan”.
”Etkös sinä käyny Pernon lukiota Rädyn aikaan?”
”Keskity Repa. Nyt puhutaan taiteen tulevaisuudesta Pärnoo-Pansiunissa. Eikö sinustakin glokaali ole päivän sana?”
”Kukkakaalist tykkään kyll, mutta parsakaalii en suostu syömää.”
”Mäntti! Ellei romanttinen ja poeettinen resonanssisi olisi niin hurmaava jättäisin sinut siihen yksin istumaan kahveinesi ja seitsemine sokerinpaloinesi. Eikö sinua yhtään häiritse katutaiteen re-institutionaalistuminen?”
”Allu vietii sinne instituutioo maanantain, ku se nukkus toss pysäkill. Pisti kyll vastaa heti ku tajus mitä oli tapahtumas, mut pojil oli lamautin…”
”No just. Tuo on ehkä autenttista, mutta Allun kaltainen maffesolainen individualisti ansaitsee performanssilleen laajemman yleisön.”
”Oli siinä yleisöö. Päiväkodin leppäkerttujen parijono pysähtys kattomaa enneku tädit alko paimentaa niitä poispäin.”
”Postpostmoderni saa täällä aina vain uusia ilmenemismuotoja. Aivan kuin alikulkupassagen transkendentaalinen zoologique muraali.”
”Kuule Johanna. Ei sun puhetta ymmärrä tääll kohta kukaa. Emmä tiedä muuta ku ett toi kerrostalo seinän synteettine kubismi ilman pentimenton häivää on aika rapee.”
Tässä vaiheessa jouduin harmikseni lähtemään Cafesta yläkertaan, sillä hammaslääkäriaikani oli koittanut.

[Alla Johannalta kahvilaan jääneet valokuvat]

Pietari-myytti jäistä haaveileville. Sammakkomainen figuuri kuvaa pernopansiolaista, joka selviytyy mistä tahansa.

Perno-Pansion pyhä kolminaisuus.

Osa Johannan mainitsemasta ”alikulkupassagen transkendentaalisesta zoologique muraalista”.

Repan suosikkiteos, jota hän kuvaili sanoilla ”synteettine kubismi ilman pentimenton häivää”.

Keula kohti aurinkoa. Taiteen ystävät pyörivat usein tämän teoksen ympärillä.

Upalingon idylliä koristaa sähköinstallaatio nimeltä ”Hengenvaara”.

”Maailmankaikkeus”. Teos kertoo myös millä korkeudella merivesi tulee olemaan vuonna 2050.

Alueen suurin tilateos on saanut vaikutteita Joan Mirolta.
Tämä brutalismin ja dadan ylistys elää ja muuttuu jatkuvasti.
Laskekaapa vaikka viikottain ehjien lasien määrä teoksen yläosassa.

Pansiosidonnainen pernottuminen

Tutkijat ovat alkaneet käyttää termiä ”pernottuminen” kuvaamaan jonkin tietyn kaupunginosan nopeaa taloudellista ja sosiaalista nousua.
Pernottuessaan kaupunginosa lisää työpaikkoja ja vastaa lopulta suuresta osasta koko kaupungin tuloja. Tällaisessa kaupunginosassa asuntojen hinnat ja varsinkin vuokrat kohoavat suuren kysynnän takia. Asukkaat ovat tyytyväisiä ja kotipaikkaylpeys kohoaa.
Pernottuva kaupunginosa vaatii yleensä uusia liikennejärjestelyjä, koska työpaikkaliikenne ja uudet asukkaat lisäävät teiden ja julkisten kulkuvälineiden käyttöä. Nopea kansainvälistyminen tuo myös omat haasteensa lento- ja laivaliikenteelle.
Tällaisen kaupunginosan sosiaali- ja terveyspalvelut toimivat yleensä erinomaisesti kaupungin ja yksityisten tahojen kilpaillessa laadulla ja hinnalla.
Turkulainen kaupunginosa Perno, jonka mukaan pernottuminen on saanut nimensä on erittäin pansiosidonnainen. Itse asiassa harvat paikallisetkaan tietävät missä Perno loppuu ja Pansio alkaa; siksi nimitys Perno-Pansio kuvaa parhaiten tätä aluetta.
Perno-Pansion merkitys kansantaloudelle on suuri. Yritystemme liikevaihtoja voi verrata mihin tahansa suurena itseään pitävään suomalaiskaupunkiin. Mainitaan nyt vaikka
Marli Eckes-Granini 60 miljoonaa,
Lunden Jalostaja 34 miljoonaa,
Bayer Oy miljardi,
Cantina Pirate biljardi,
Nestle 140 miljoonaa,
BE Group 190 miljoonaa.
Ja Meyerin telakka pistää alinomaan maailmalle risteilyaluksia miljardin kappalehintaan.
Perno-Pansion historiassa on yhteneväisyyksiä Suomen historiaan ja Alaskan kauppaan. Venäjä möi aikoinaan Alaskan pilkkahintaan Yhdysvalloille, aivan kuten Raisio möi Pernon ja Pansion Turulle vuonna 1931. Yhteys Suomen historiaan kiteytyy kunnallisromantikko Repan sanoihin ”raisiolaisia emme ole, turkulaisiksi emme tule, olkaamme siis pernopansiolaisia”. Itse olisin asiassa hieman maltillisempi.

Kotipaikkaylpeys ilmenee monin tavoin.

Uudet yrittäjät ja asukkaat ovat edelleen tervetulleita.